7.5.2015

Yhteislenkit ja tapahtumat kesälle 2015

Keväällä 2008 Mikko Alakärpän ja Mikko Halisen perustama Projekti Maastiskesä:n tarkoituksena oli koota Kainuulaisia maastopyöräilijöitä yhteen ja toteuttaa muutamia tapahtumia, koska Kainuun alueella ei järjestetty minkäänlaista pyöräilytoimintaa. Aloitusvuonna järjestettiin maastopyöräilyn ajotekniikkaviikonloppu, II KevätKlassikko ja paljon muita tapahtumia, sekä ajettiin yhteislenkeillä kaikkien osallistujien voimalla 790 tuntia fillareilla.

Vuoden tai muutaman mittaiseksi arvioitu pyöräilyklubi on ennättänyt kahdeksan vuoden ikään. Vuosin varrella on järjestetty satakunta ilmaista tai muutaman euron maksavaa tapahtumaa. Yhteislenkit maantiellä ja maastossa ovat pyörineet pääosin kesäisin ja välillä myös ympäri vuoden.

Kaudelle 2015 Maastiskezän toiminta siirtyy Kainuun Hiihtoseuraan perustetun pyöräilyjaoston alle. Toiminnasta tulee vastaamaan pyöräilyjaoston vetäjä Ville Juntunen ja seuran puheenjohtaja Mikko Alakärppä. Perustoiminta tulee pysymään jatkossakin kaikille avointen ja ilmaisten yhteislenkkien ja tapahtumien järjestämisessä. Myös nuoria koitetaan saada innostettua mukaan pyöräilyharrastuksen pariin. Toimintaan osallistuminen ei edellytä seuran jäsenyyttä.

YHTEISLENKIT (lähtö: Raatihuoneentori, Kauppakatu 30–34):
Lauantaina klo 10, maatielenkki, josta ensimmäiset 1,5 tuntia hiljaa ja sen jälkeen porukan innon mukaan.
Sunnuntaina klo 10, maantielenkki 3-6h keskinopeus < 27 km/h

Vaihtoehtoisesti maastolenkeille samoista lähtökuopista.
Lenkeille kannattaa ottaa kahvikolikot mukaan. Lenkkejä voi myös lyhentää itselleen sopivaksi.

TEMPOAJOT (väliaikalähdöllä ajettava testiajo):
2.5 (vapputempo) Paltaniemi klo 11, 00
16.5 Takkaranta klo.11:00
27.5 Lehtovaara, (maali mäen päällä) klo, 18:30
10.6 Kuluntalahti. Klo 18:30
17.6 (JussiTempo) Paltaniemi 18:30
1.7 (piirinmestaruus tempo) Takkaranta klo18:30
Loppukesän tempoajoista ilmoitetaan myöhemmin. Junnut ovat kans tervetulleita ajamaan. Junnuille omat matkat.

TAPAHTUMAT:
9.5 KevätKlassikko
11.6 JunnuIlta, tietoa ja opastusta nuorille (lisätietoja myöhemmin)
25.7 Kainuun meren Kierros

Loppukauden tempoajoista ja tapahtumista ilmoitetaan näillä sivuilla myöhemmin. Syksyllä myös tutut tapahtumat Cyclocross cup ja Vimpelinvaaran MTB-ajot.

Yhteystiedot:
Ville Juntunen, v.p.juntunen(a)gmail.com
Mikko Alakärppä, alakarppa.mikko(a)gmail.com, p. 040 760 6614

Ei kommentteja: