6.12.2010

Ronde van Vlaaderen


Ronde van Vlaaderen
, Tour of Flaaders (Eng) on Belgiassa ajettava maantiepyöräilyn
klassikkokisa, joka järjestetään viikkoa ennen suurelle yleisölle tutumpaa Paris-Roubaix –kilpailua. Ronde-nimelläkin tunnettu kisa on järjestetty vuodesta 1913 lähtien ja sitä pidetään yhtenä maailman kovimmista yhden päivän kilpailuista.

Kilpailun lempinimi on Vlaanderens mooiste, joka tarkoittaa Flanderin kaunein. Kilpailureitin varrella olevassa Oudenaarden kaupungissa on ympäriajolle omistettu museo Centrum Ronde van Vlaanderen. Kyseessä on siis todellinen pyöräilyklassikkojen Äiti.

Jotta jokainen lukija saisi edes pientä hajua reitin vaativuudesta, kerrottakoon, että reitin kokonaispituus on 260 km. Viimeiselle 90 kilometrille mahtuu kaiken kaikkiaan viisitoista nousua ja kymmenkunta mukulakiviosuutta (Pave). Ylämäet poikkeavat Suomen maastoista tarjoillen välillä yli kahdenkymmenen prosentin nousujyrkkyyksiä tienpinnan ollessa legendaarista Pavea.

Lauantaina Vlaaderin kierroksella ajetaan kaikille avoin turisti-Ronde, jossa matkavaihtoehtoina ovat täyden matkan lisäksi 75 km sekä 150 km reitit. Maastopyöräilijöille on omat 25-150 km reittinsä. Turistilähdöissä ei ole ajanottoa. Niissä nautitaan vain pyöräilystä ja tapahtuman tunnelmasta. Sunnuntaina reitin valloittavat ammattilaiset, joita melkein koko Belgia tuntuu tulevan kannustamaan reitin varrelle.

Jokaisen pyöräilyn ystävän kannattaa käydä kokemassa tapahtuma - edes kerran elämässään. Minä ja kaksi (Pete & Pasi) kaveriani päätimme joulukuun lopulla 2009 lähdöstä seuraavan kevään tapahtumaan.

Tapahtuma järjestettiin huhtikuun alussa, pääsiäisviikonloppuna. Lennot, meno perjantaiamuna ja paluu maanantai-iltana, varasimme omin päin ja saimme ne kohtuulliseen hintaan. Majoituksen suhteen olimme luonnollisesti pahasti myöhässä. Pelkästään jo tapahtuman turistiajoon osallistuu 17 000 pyöräilijää ja majoitukset buukataan jo hyvissä ajoin edellisvuonna.

Pohlojan Matkan avustuksella löysimme kuitenkin todella hienon B&B-paikan (Hoeve de Schapenkop) Ronsen kaupungista, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Vlaanderia ja lähellä pyöräilyreittiä. Pienen lähiruokaa ja majoitusta tarjoavan pientilan isäntä Bert on yksi Belgian entisistä huippukuskeista BMX-pyöräilyssä. Saamamme vastaanotto ja palvelu olivat todella hyvää. Isäntä hankki meille kaiken tarvitsemamme pikaliimasta kuljetuksiin.

Starttasimme ajoon lauantaiaamuna jännityksen sekaisin tuntein Bruggen kaupungista, seistämän jälkeen aamulla. Startti tapahtuu vapaaseen tahtiin, seitsemän ja puoli yhdeksän välillä. Lähtöpaikalla kannattaa olla ajoissa, sillä siellä on samanaikaisesti muutama tuhat muutakin ajajaa. Kaikki opasteet ovat luonnollisesti paikallisella kielellä.

Lähdimme matkaan kohtuullisen verkkaisesti, sillä edellispäivänä lähes kaikki tapaamamme paikalliset olivat epäilleet vahvasti Suomi-poikien kuntoa selvitä 260 kilometrin urakasta. Epäillä toki sai, mutta emme todellakaan lähteneet keskeyttämään.

Ajelimme ryhmänä melkein koko matkan. Sen varrelle mahtui monenlaista säätä ja oheistapahtumaa, ihmisiä eri puolilta Eurooppaa ja paljon kauniita maisemia, unohtamatta niitä kuntoa raatelevia nousuja. Jo pelkästään näistä kokemuksista olisi voinut kirjoittaa pienen novellin.

Maalissa Ninovessa olimme yhdentoista tunnin ajon jälkeen hyväkuntoisina - kiitos rauhallisen matkavauhdin. Allekirjoittaneella jäi matkan varrelle sykemittarin mukaan 10 100 kcal, joten päivän aikana olin käännellyt kampia ahkerasti. Tämä matka Belgian halki kannattaa käydä kokeilemassa itse.

Sunnuntaina heräsimme uuteen aamuun jalkoja ravistellen - innoissamme alkavasta ammattilaisten koitoksesta. Majatalon isäntä Bert lupasi ottaa meidät autonsa kyytiin, jolloin näkisimme ammattilaiskisan neljästä eri kohdasta. Tarjous oli hyvä ja tartuimme siihen mielellämme, sillä omin päin emme olisi yhtä paikkaa enempää nähneet.

Tunnelma reitillä oli mahtava ja pyöräilynystävät kannustivat kaikkia kilpailijoita sulassa sovussa. Ammattilaiskisan jälkeen ajoimme pyörillämme läheiseen Oudenaarden kaupunkiin viettämään iltaa lauantaina turistikilpailussa tapaamamme Kempeleläisen pariskunnan kanssa. Kaupunkien välillä on helppo liikkua pyörällä, joten parinkymmenen kilometrin ajo illanviettoon ei ollut matka eikä mikään - ainakaan takaisin tullessa.

Info:

Flanderin ympäriajo on Belgiassa järjestettävä maantiepyöräilyn klassikkokisa, joka ajetaan seuraavan kerran 3. huhtikuuta 2011. Lauantaina (2.4) ajetaan turisti-Ronde, jossa on useita matkavaihtoehtoja.
Osallistumismaksu on noin 20 €.
Matka- ja pyörälaukkujen kanssa on kohtuuhelppo liikkua junalla Belgian sisällä
Lyhemmät matkat sujuvat parhaiten pyörällä. Liikennekulttuuri on erilainen kuin
Suomessa. Pyöräilijää väistetään ja kaikilla teillä on pyöräkaistat.
Suositeltavia linkkejä:
- http://www.sport.be/cyclingtour/rondevanvlaanderen/2010/eng/
- http://sport.be.msn.com/cyclingtour/rondevanvlaanderen/2011/eng/
- http://www.rvv.be/
- http://www.hoevedeschapenkop.be/

- 2010 reittikartta ja profiili
- Tour of Flaanders Wikipedia

Juttu Pohjolan Matkan asiakaslehdessä.

ja tulevana keväänä lähdetään uudestaan. Läheppäs mukaan!








Mikko My

2.12.2010

Hiihtokoulu



Perinteisen koulu siirretty pakkasen vuoksi viikolla ajankohtaan 18.12 klo 14

18.12 klo 14 peruttu kovan pakkasen ja tuulen vuoksi. Katsellaan uusinnat ensi vuoden puolelle.

4.10.2010

CCCUP [cyclocross cup] 2010


[Kuva: JLa. Flyer: MMy]
Kajaanissa ajetaan taas syksyn tutut matalan kynnyksen cyclocross-kisailut pyöräilykauden päätteeksi. Cyclocross cup koostuu kolmesta osatapahtumasta, jotka ajetaan Kajaanissa leppoisissa tunnelmissa puisto-olosuhteissa. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja mukaan kannattaa tulla kauempaakin nautiskelemaan mukavasta tapahtumasta ja ajamaan hyvässä seurassa itselle sopivaa vauhtia.

Cyclocross on todella perinteikäs pyöräilijöiden talviharjoitusmuoto, joka on lähtöisin keski-Euroopasta. Krossareilla ajetaan tyypillisesti maapohjaisia reittejä normaali maantiepyörää paksummilla renkailla. Lajissa kisaillaan myös maailmanmestaruudesta ja kansallisista mestaruuksista. Suomi on cyclocrossin luvattu maa, koska täällä on yhdeksän kuukautta vuodesta kurjat kelit ja sitä kautta oivalliset mahdollisuudet ajaa krossia. Kyseessä on siis ihan tavallista pyöräilyä syksyisessä Kainuussa. Ko Moon!

"syslo kapin" tapahtumat ajetaan periaatteella tutustumiskierros yhdessä ja sen jälkeen tunti täysillä eli omaa mukavaa vauhtia ja sit saunaan. Radat ovat helppoja maapohjaisia muutaman kilometrin pituisia reittejä sisältäen nurmea, soraa, hieman mutaa jne... normaali fillarilla ajettavaa nopeaa alustaa. Osallistua voi kaikilla moottorittomilla kaksipyöräisillä. Jokainen osallistuu omalla vastuulla. Kypärää ja jarruja suositellaan osallistujille. Tapahtumissa on ollut tähän mennessä aina mukavaa, joka kerta!

Viralliseen CCCUP 2010 kokonaiskisaan osallistuvat kaikki ajajat jäykkäkeulaisella fillarilla, jossa on ns. kippuratanko (droppitanko). Kaikki nämä speksit omaavat ja loputkin osallistuvat open-sarjaan missä fillarin ominaisuuksilla ei ole mitään väliä. Siis kaksi sarjaa: cc-sarja ja open, missä kaikki yhdellä listalla. Osatapahtumista ei jaeta palkintoja. Finaaliskaban jälkeen yhteiskisan parhaille on luvassa palkintoja, skumppaa ja kunniaa. Joka tapauksessa kannattaa tulla ajamaan mummiksilla ja muillakin vekottimilla.

Ilmoittautuminen paikan päällä alkaen noin tunti ennen ilmoitettua starttiaikaa. Ilmoittautumismaksu viisi (5) euroa, joka menee lyhentämättömänä järjestelykuluihin. Tasaraha olis aina kiva juttu.

Kalenteri:

  1. 16.10 klo 16:00 @ Ämmänpuronpuisto, Lähtö
  2. 30.10 klo 16:00 @ Pöllyvaara !HALLOWEEN CYCLOCROSS!
  3. 27.11 klo 14:00 @ Teppana + kaudenpäätöskinkerit & Pikkujoulut & 06-ajot!!

Viimevuoden tunnelmat kannattaa nuuhkia pmk:n blogilta, sekä kuvat , video1 ja viteo2 myös.

Reitti- ja ratainfot ja hehkutukset ilmestyy myöhemmin.

Tule ja kokeile!

[Kuva: JLa]

1. 1/3 Ämmänpuronpuisto
Cyclocross-kausi starttasi hienoissa olosuhteissa auringon paistaessa Ämmänpuronpuistossa. Paikalle saapui mukavasti porukkaa ja kisassa ajoi yli kaksikymmentä kuskia. Loistavan päivän päätteeksi saunottiin hyvästi ja maisteltiin virallista cyclocrossmehua.

Tulokset, OPEN: (sija, nimi, kierrokset)
MIEHET
1.) Juha Kangaskokko 14, 2.)Toni Shnoro 13, 3.) Jukka Puustinen 12, 4.) Kimmo Ovaska 12, 5.) Mikko Myöhänen 12, 6.) Pasi Kärki 12, 7.) Timo Kumpulainen 11, 8.) Jukka Kuusela 11, 9.) Ari Karjalainen, 10.) Jani Simonen (fix) 11, 11.) Jarmo kämäräinen 10, 12.) Pekka Huttunen 10, 13.) Heikki Juntunen 10, 14.) Pertti Leinonen 10, 15.) Petri Matero (fix) 10, 16.) Jarkko Kaattari 10, 17.) Juha Moilanen 9, 18.) Jussi Koivuniemi 5.

NAISET
1.) Heli Ovaska 11, 2.) Marika Moilanen 10, 3.) Saara Huttunen 8, 4.) Mari Leinonen 5.

Tulokset, CYCLOCROSS: (sija, nimi, kierrokset)
MIEHET
1.) Juha Kangaskokko 14, 2.) Kimmo Ovaska 12, 3.) Mikko Myöhänen 12, 4.) Pasi Kärki 12, 5.) Ari Karjalainen, 6.) Jani Simonen (fix) 11, 7.) Petri Matero (fix) 10, 8.) Juha Moilanen 9.

NAISET
1.) Heli Ovaska 11, 2.) Marika Moilanen 10, 3.) Saara Huttunen 8.

Virallisen kuvaana Jari Laurin hienot kuvat.

2. 2/3 Pöllyvaara !HALLOWEEN CYCLOCROSS!

Lauantaina 30.11 klo 16 alkaen ajetaan Pöllyvaarassa halloween henkinen cyclocross-tapahtuma osana syksyn cc cuppia. Muistahan pukeutua asiaan kuuluvalla tavalla. Muutkin tekevät niin.

Infoa:
Lähtöpaikka löytyy täältä. Ajetaan lähdön jälkeen kahdeksan (8) kierrosta ja sen jäkeen kun voittaja maalissa otetaan loputkin pois radalta. Jos siis jää kierroksella tai useammalla, ei enää tarvitse kierrellä rataa voittajan maaliintulon jälkeen. Rata on loistava ja nopea. Kunniastarttikierros sisisältyy kahdeksaan kierrokseen.

Saunapaikka on täällä. Sauna, pukuhuoneet, joki ja takkahuone käytössä klo 18-20. Varaa mukaan uikkarit, sillä sauna on molemmille sukupuolille sama. Takkahuoneessa voi paistaa makkaraa ja lämmittää eväitä. Ruskean jaffan jos toisenkin voi ottaa saunan päälle, mutta ylenpaltinen törpöttely on kielletty. Puitteisiin voi tutustua Kajaanin avantouimareiden nettisivuilla. Mennään sit porukalla syömään vaikka Club Sofaan, jossa reiluja burgeriannoksia ja muuta jännää.

2. 3/3 Teppana, Finaali & PMK pikkujoulut!

Perjantaina cuppiviikonloppu hengessä pre-ajot klo 18:00 raatitorilta suuntautuen helpoille poluille ja pyöräteille. Ajojen jälkeen ysiltä hospodassa näkäräiset ja kympiltä Sofaan burgerille.

Lauantain setti alkaa yhden jälkeen numerolappujen kiinnityksellä ja rataan tutustuen. Lähtöpaikka Erätien päässä ja kisatoimisto ennen ulos siirtymistä Erätie 17:sta, jossa mahdollisuus vaihtaa pikkujouluajoasusteet päälle.

Saunat ja pikkujoulu banquet heti skaban jälkeen Eonilla radan välittömässä läheisyydessä. Pikkujouluhengessä ota halutessasi mukaan femman lahja tai ehjä pyöräpärtsi hienosti paketoituna. Jaetaan nämä sit osallistujien kesken.


CCCUPIN kokonaistilanne:



Järjestäjä / info:

Mikko Myöhänen
maastiskeza@gmail.com
040/760 6614

[päivitetty 8.10: 3. osakisa päivämäärä µ]

9.8.2010

Vimpeli 6h MTB & Single Speed SM, Kajaani


[Kuva: JLa, Flyer: MMy]

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna rapisee ketjut Vimpelinvaaran maastoissa, kun toista kertaa järjestettävä Vimpeli 6h MTB ja Single Speed SM starttaa lauantaina 25.9 tasan puolelta päivin Kajaanin Vimpelinvaaralla. Viime kesän tapahtuma sai ennätysosanoton Maastiskezan vapaaehtoisporukan järjestämänä ja päivän aikana nähtiin reilu kuusikymmentä maastopyöräilijää Vimpelinvaaran hienoilla poluilla. Kovasti positiivisen palautteen myötä ei Kuuden tunnin ja Maastiskezän nokkamiehen Mikko Myöhäsen ollut kovin vaikea uskaltaa järjestää myös tapahtumaa tänä vuonna. Kyseessä on siis taas Mikon tuttua matalan kynnyksen liikuntatapahtumaa, joka sopii kaikille liikunnasta kiinnostuneille.

Mutta mikä ihmeen single speed SM? Single speed -pyörä, tuttavallisemmin sinkula, on pyörä jossa on yksi ainoa välitys. Pyörästä siis puuttuvat ketjuvaihteet tai napavaihde. Maailmalla on ajettu single speed -maailmamestaruudesta vuodesta 1995 ja löytyypä Tikkurilan Ajomiehen tiskin takaa yksi SSWC hopeamitalisti. Tämän vuoden SSWC10NZ-kisat järjestetään Uudessa-Seelannissa ja osallistujia on 830 kolmestakymmenestä eri maasta. Miksipä ei siis jo kisattaisi Suomen mestaruudestakin. SM-kisa on luonteeltaan epävirallinen, mutta kukaan ei ota sitä kunniaa pois siltä joka historian ensimmäisen SSSM-voiton ottaa. Tule siis käyttämään ennenkokematon mahdollisuutesi. Sinkuloinnin mukavaan maailmaan kannattaa tutustua aluksi "Amerikan" internetissä ja fillarifoorumilla, jos asia ei ole vielä tuttu.

Kuuden tunnin ajoissa ajetaan tietenkin se "normaali" kuusi tuntinen, joka on tarkoitettu kaikille maastopyöräilyä harrastaville. Kuuden tunnin ajossa voit ajaa juuri niin paljon kuin haluat. Kierrosten välissä on jopa suotavaa grillata makkarat, jotta kaikki kaloriat eivät jää Vimpelinvaaran maastoihin. Voit siis asettaa tavoitteesi haluamaksesi, yksi kierros tai enemmän. Koville kuskeille ehdotetaan kymmenen kierroksen kiertämistä, jolla saa lunastettua itselleen todella mukavan ajopäivän ja ´kympin´kunniakirjan. Myös päivän eniten ajanutta muistetaan kiertopalkinnolla ja suurella ihailulla. Päivän saavutusten mukaan on tapana ollut myös jakaa erikoismainintoja. Tule siis ihmeessä nauttimaan kesän yhdestä parhaasta pyöräilytapahtumasta. Viime vuoden tunnelmia voi haistella osoitteesta: http://maastiskeza.blogspot.com/2009/07/vimpeli-six-hour-mtb-tapahtuma.html

Yleistä infoa:
- Aika ja paikka: Lauantai 25.9.2010. Vimpelin hiihtomaja (N 64° 12.612' E 27° 43.029'), Kajaani (Kainuun maakunta).
- Tapahtuma-aika: Startti klo 12:00 ja viimeisen kierroksen voi aloittaa aina ennen klo 17:40. Single Speed SM -kuskeilla matka viisi (5) kierrosta, jonka jälkeen voi jatkaa ajoa ja tavoitella vaikka tuplamestaruutta. SSSM-kuskit osallistuvat automaattisesti myös 6h-ajoon.
- Yleisinfo osallistujille klo 11:50 lähtöalueella (hiihtomajan edusta). Mahdollisuus esittää kysymyksiä. Toivoen kaikki kuskit ovat paikalla, ettei tarvi sit arpoa mitään ominpäin.
- Ennakkoilmoittautuminen 23.9 klo 24:00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen maastiskeza@gmail.com. Viestiin nimi, mahdollinen seura ja sarja ("SSSM tai 6h"). Osallistumismaksu 5 € (käteinen), joka maksetaan numeroiden kuittaamisen yhteydessä (osallistumismaksu käytetään tilavuokriin ja järjestelykustannuksiin).
- Jälki-ilmoittutuminen 25.9 klo 10:30 alkaen Vimpelin hiihtomajalla. Jälki-ilmoittaumismaksu on 10 € (käteinen). Jälki-ilmoittautuminen loppuu klo 11:17!
- Numeroiden ja osallistumisen kuittaus 25.9 klo 10:30 alkaen Vimpelin hiihtomajalla.
- Reitti merkataan pe-la, ja siihen saa tutusta milloin vain. Reittikartta alla.

Reitti:
- Reitti kulkee Vimpelinvaaran maastoissa ja on luonteeltaan Kainuulaista maastoa parhaimmillaan. Kierroksen pituus on noin 5,7 kilometria ja nousua kierrokselle mahtuu sata metriä. Laskua saman verran. Viimevuotinen kolmioliinaa tarvinnut paikka on poistettu reitiltä ja nyt mennään pitkää huikosta yksikaistaista nopeaa polkua. Poikien kellottama mukavan vauhdikas aika yhdelle kiekalla oli reipas kaksikymmentä minuuttia. Sinkulalla hieman alle :)
- Reittikartta julkaistaan myöhemmin tällä sivulla.
- Startti tapahtuu yhteislähtönä klo 12:00, jossa ajetaan ensimmäinen kierros kunniastarttina etupyöräilijän (MMy) mukana. Toiselle kierrokselle lähtiessä vauhti on vapaa. Ensimmäisen kierroksen vauhti on reipas, joten kaikki eivät siinä ehkä pysy. Letka kuitenkin venyy, niin että jokainen pysyy reitillä.
- Reitti on kevyesti merkattu ja eikä siltä pitäisi pystyä eksymään. Jokainen vastaa itse reitillä pysymisestä.
- Vimpelin laskettelurinteelle vievä tie on suljettu tapahtuman ajan muulta liikenteeltä ja etenkin vastuuttomilta teineiltä autoineen.

Base Camp:
- Vimpelin hiihtomaja on tapahtuman keskus ja se on käytössä perjantaista sunnuntaihin. Majalta löytyy kaksi saunaa ja pukutilaa, tilava takkahuone, katettu grillikatos, keittiö ja WC. Salin puolella saattaa lattiamajoittua mukavasti ja sitä haluavat voivat ottaa yhteyttä järjestäjään (Mikko M).
- Grillikatoksessa on tapahtumaan osallituvien ja katsojien mahdollisuus paistaa makkaraa tms. tapahtuman aikana ja sen jälkeen.
- Banquet ja palkintojenjako saunoineen pidetään majalla tapahtuman jälkeen.
- Iltapalaa voidaan tilata mahdollisesti pakallisilta pizza yms. yrittäjiltä huokeaan hintaan. Paikallinen yrittäjä hoitaa kuljetuksen.

Turvallisuus:
- Järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia, joten jokainen on vastuussa itsestään, välineistään ja toiminnastaan. Näillä on aina hyvin pärjätty. Tapahtuma on luonteeltaan yhteislenkki.
- Vahingon sattuessa on perästä tulevan tiedusteltava vahingon laatua ja autettava apua vaativissa tilanteissa. Vakavan haaverin sattuessa yhteys yleiseen hätänumeroon 112.
- Pienimmissä murheissa reitiltä on hyvä mahdollisuus tulla lyhintä reittiä hiihtomajalle ja huoltaa asia kuntoon. Reitiltä on aina lyhyt matka hiihtomajalle. Tapahtuman jatkaminen tapahtuu palaamalla samaan paikkaan jossa joutui keskeyttämään hetkellisesti ja jatkamalla ajamista reittiä pitkin. Hetkellinen "keskeytys" ei vaikuta lopputulokseen. Kierrokset ja aika on tulos. Näin pitkässä ajossa saattaa ja ehtii tapahtumaan. Ei siis huolta yhdestä rengasrikosta tms..
- Varusteina jokaisella tulee olla kypärä ja jonkinlaisia jarruja pyörässä ajon aikana.
- Hiihtomajalta löytyy kevyt ensiapupakkaus pikku naarmujen hoitoon.

Single Speed SM:
- SSSM-kisaan voi osallistua kaikilla vaihteettomilla pyörillä.
- Välitystä voi vaihtaa kisan aikana esim. takaratasta vaihtamalla tai takarattaan kääntämällä, mikäli takanavassa on kullakkin puolella ratas. Huoltotyöt suoritetaan pääsääntoisesti kuskin toimesta.
- SSSM-kisan matka on viisi (5) kierrosta ja tulokset määräytyy maaliinsaapumisjärjestyksen perusteella.
- SSSM-kierroslaskennan tulee tekemään toimitsija. Kierroslaskua ei tarvitse itse suorittaa viiden ensimmäisen kierroksen osalta.
- SSSM-kisan N ja M voittajat saavat upeat kiertopalkinnot.
- SSSM- sarja ajaa pinkeilla numeroilla. (Numeron saat järjestäjältä).

Vimpeli 6h MTB:
- Osallistuminen vapaa.
- Myös SSSM-kuskit voivat osallistua. SSSM-kisan kierrokset lasketaan luonnolisesti kokonaismäärään.
- Jokainen merkkaa kiertämänsä kierroksen hiihtomajan seinässä oleviin tulostauluihin tukkimiehenkirjanpidolla. Näin kaikki pystyvät seuraamaan ajoja ja pitämään huolta, ettei "naapurin Jaska pääse edelle". Tämä onnistui hienosti viimeksikin.
- 6h-sarja ajaa valkoisilla numeroilla. (Numeron saat järjestäjältä).

Muuta:
- Tahallinen oikaisu, roskaaminen, muiden ajamisen häirintä ja muu kitkuilu johtaa sinut epäsuotuisaan asemaan välittömästi sekä jatkossa.
- Paikalla ei ole yleistähuoltoa, joten varaathan oman tarpeesi mukaan nestettä ja energiaa. Vettä kyllä saa paikanpäältä.
- Muista nauttia ja pitää hauskaa!!!
- Oulun Special Bike (http://www.special-bike.com/) ja Kimmo Ovaska tulee teltailemaan lähtöalueelle tarjoten huoltoapua ja pientä osaa ja sisäkumia pilkkahintaan. Näin kenenkään ei tarvitse jättää reissuaan kesken pikkuvian yllättäessä. Kimmolla on mukana myös laatikkollinen kaikkea pikkusettiä, kuten vaijeria, kumesta jne.. Joten käteistä mukaan niin pääset penkomaan laatikkoa.

Reitti:
Yhden kierroksen matka on 5,7 kilometrriä ja noususumma on sata metriä. Reittikartta:

Korkeuskäppyrä:


PS: Muistakaahan pukeutua asiaankuuluvalla tavalla. Sinkulaskabat ja kuustuntinen on iloinen karnevaalitapahtuma, vaikka välillä koitetaankin ajaa kovasti täysii. Fillarifoorumilla huhutaan, että kaikki täysjäykillä osallistuvat pukeutuvat, toivottavasti ei pelkkään, kravattiin. Myös eka kiekan kunniastartin etupyöräilijä nähdään kovastikkin trikoosta poikkeavassa asussa. Oleppas rohkea. Mallia SSSWC tunnelmista:



TULOKSET:
SSSM
6h MTB


VIRALLISET KUVAT:
http://omikron.kuvat.fi/kuvat/Vimpeli%206h/

Kainuun Sanomien skabaviikonlopun jutut (klikkaamalla isommaksi):




Lisätiedot ja järjestäjän yhteystiedot:
Mikko Myöhänen
maastiskeza(a)gmail.com
p. 040-7606614

[Sivun päivitys: Luotu 9.8 klo 22:45 MMy | Päivitys: 17.8 viimeisen kierroksen lähtöaika MMy | P: 15.9 yleistä säätöä MMy ]

21.7.2010

Kainuun meren kierros 24.7


PMKn kesäretket jatkuvat lauantaina 24.7 "Kainuun meren" kierroksella. Ohjelmassa on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma, jossa kierretään Oulujärvi Kajaanista lähtien.

Matka lähtee Kajaanin Abc-liikenneaseman (taikatie 4) pihasta noin kello 8 Vuolijokea kohti. Alkumatka on todella tasainen. Noin reissun puolessa välissä siirrymme Alassalmen 770 metriä pitkän lossireitn Manamansalon saareen. Reissun jälkimmäinen puolisko on maastoltaa vaihteleva. Paltamossa on mahdollisuus tankata eväitä ja nestettä loppumatkalle.

Matkavauhti on noin 25 km/h lyhyine taukoineen. Alassalmen lossilla ja Paltamossa pidetään riittävät tauot, jotta jokainen ehtii ottaa evästä ja hengähtää. Matkassa ei ole huoltoautoa tai muuta varustekuljetusta tai huoltopalvelua. Jokainen siis ottakoot eväänsä ja renkaanpaikkausvälineensä itse mukaan. Takaisin Kajaanissa ollaan noin kello 15 jälkeen.

Ei ilmoittautumisia, eikä osallistumismaksua. Tulet vain mukaan!

Lisätiedot sähköpostitse maastiskeza@gmail.com tai puhelimitse.

Mikko Myöhänen

__Tunnelmat kierroksen jälkeen__

Ensimmäinen Kainuun meren kierros starttasi lauantaina viileähkössä mutta aurinkoisessä säässä Kajaanin abc-asemalta. Joidenkin nauttiessa aamukahvejaan aseman terassilla toiset vielä rassasivat pyöriään päivän koitokseeen. Paikalle olikin tullut todella hyvin ajajia, ja mikä parasta uusia kasvoja oli todella paljon. Ajajien lukumääräksi laskettiin päivän aikana yli kaksikymmentä.

Myötätuulen saatellessa matka taittui hyvää vautia puolen matkan taitteeseen, jossa lossia odotellessa ehdittiin nauttia kioskikahvit ja täyttää juomapullot. Lossimatkan jälkeen ajoimme Manamansalon läpi osallistumatta meneillään oleville saaripäiville, vaikka Kuuselan Jukka olisikin halunnut välttämättä osallistua lasten karaoke kilpailuun. Laulut jäi kuitenkin laulamatta ja matka jatkuin kohti Paltamoa yhden nopean rengasrikon ja muutamien pikku mäkien sävyttäessä päivää. Paltamossa oli päivän toisen kahvi- ja tankkaustauon paikka. Paikalliset isännät aamusiidereillään ihmettelivät ennen näkemätöntä pyöräporukkaa ja tuumasivat samalla, että ajetaanhan siellä Ranskan maallakin sitä tuuria.

Loppumatka sujui nopeasti kenenkään sippaamatta. Mietinkin allekirjoittaneena matkalla, kuinka ihmeen hyvin kanssa pyöräilijät jaksavat ajaa näin pitkän matkan. Itsellä matka ei näillä kilometreillä ole suuren suuri suoritus, mutta vähemmän harjoitelleena olisin ollut varmasti helisemässä pitkän matkan ja reippaan matkavauhdin vuoksi. Todella hieno suoritus kaikilta ja olkaa ylpeitä kunnostanne. Keskiverto sohvan kuluttaja ei voi edes kuvitella moisesta suorituksesta vaapuessaan verenpainelääke purkille.

Reissun päätteeksi päivän pölyt huuhdottiin Tanelin terassilla huurteisilla auringon paisteessa ja jutusteltiin muutamat tarinat. Kaikesta päätellen kerran kesään maltillisella vauhdilla kierrettävälle reissulle on tilausta myös ensi vuodelle. Toivottavasti näemme toisemme myös silloin. Päivän mittarikertymä oli nakkimakkaran verran vajaa 170 kilometriä reilun 27 kilometrin keskinopeudella. [MMy]



2.7.2010

KUITUA RAJALLE!


PMK:n iloinen pyöräretki Kajaanista Raatteentielle ja takaisin TIISTAINA 6.7 klo 8:00 alkaen Raatihuoneen torilta.

Ohjelmassa kevyen ketterää polkemista noin 27 km/h keskinopeudella Suomussalmen Raatteentien maisemiin. Ensimmäisen etapin, eli 125 kilometrin jälkeen, pysähdytään Mattila-nimiselle maatilalle Raatteentien viereen tankkaamaan ja keräämään hieman voimia. Ennen kotimatkaa voidaan käydä halukkaiden toimesta tutustumassa talvisodan ja Raatteentien taisteluiden historiaan Raatteenportissa. Siellä on myös B-oikeudet.
Matkaa kertyy ynteensä noin 250 kilometriä, joten onhan reitesi rasvatut ja betonia.

Faktat: Kokonaismatka 250km, keskinopeus noin 27 km/h, ateriahuolto 5 euroa, meininki loistava!

28.4.2010

Vuoden 2009 kuntoliikuttaja

Kainuun Liikunta palkitisi kevätkokouksessaan Paltamossa 27.4.2010 vapaaehtoistoimijoita ja yhteistyökumppaneitaan. Mikko Myöhänen valittiin vuoden 2009 kuntoliikuttajaksi. Myöhänen mainittiin pyöräilyn ja tapahtumien esiinnostajaksi ja pyöräilijöiden yhteislenkkitoiminnan priimusmoottoriksi sekä kaikille avoimien ja maksuttomien kuntotapahtumien järjestäjäksi. (KS)

Muutaman vuoden aktiivisen toiminnan myötä on vapaaehtoisvoimin toimiva PMK saanut innostumaan pyöräilystä monia uusia kavereita. Vielä on kuitenkin teillä ja poluilla tilaa, joten toivottavasti kevät tuo vahvistusta porukkaamme niin kuntoliikkujista kuin aktiivisista kilpakuntoilijoista.

Kuntoliikuntamuotona pyöräily on parasta mahdollista liikuntaa ja kaupungissa nopein tapa edetä kohtuullisia matkoja. Omasta pihasta voi harrastamaan lähteä rajoituksetta ilma liittymis- ja kausimaksuja. Lähteminen on siis jo vähintäänkin helppoa ja melkein jokaiselta varmasti löytyy jonkinlainen polkupyörä. Harrastuksen edetessä voi sitten omia välineitään tarkistaa mieltymystensä suuntaan. Yhdessä liikkumisesta pitavät voivat helposti suunnata mukaan yhteislenkeille, jossa matkat ja reitit vaihtelevat osallitujaporukan mukaan. Tämän helpommaksi harrastaminen ei voi enää tulla, sillä kotoa ketään ei lähdetä hakemaan. Kevään ja kesän ulkoilut kannattaa aloittaa jo tänään. (MMy)


Vuoden kuntoliikuttaja harrastaa myös itse pyöräilyä kuntoliikuntamuotona. (Kuva JL)

19.4.2010

PMK Vuosikertomus 2008 ja 2009

PMKn kahden ensimmäisen vuoden toiminnasta on luotu lyhyet vuosikertomukset, jotka ovat katsottavissa diaesityksinä alla olevien linkkien takana. Vuosikertomusten tavoitteena on luoda katsaus menneen vuoden tapahtumiin ja esitellä toimintaa sekä mahdollisesti innostaa uusia asiasta kiinnotuneita rohkaistumaan tulemaan mukaan toimintaan. Vuosikertomukset on koonnut ja toteuttanut Mikko Myöhänen.

9.1.2010

Pöllyn iltahiihdot 2010


Pöllyvaaran kuntoiltahiihdot starttaavat taas hiihtokaudelle 2010. Kaikille sopiva ja avoin kuntohiihtotapahtuma hiihdetään Kajaanin Pöllyvaaran maastossa kerran kahdessa viikossa. Tapahtuma on kaikille avoin ja hiihtotavan sekä matkan saa itse päättää haluamakseen. Jokaiselle illalle on kuitenkin ohjelmassa sopiva matka ja hiihtotyyli, jotta pientä kisailua saataisiin aikaan sitä haluaville.

Iltahiihtohengen mukaisesti pulverit ja muut kovistelut on kielletty. Leikkimielellä kaikki on toivottavasti kisaamassa. Paikalla on aina ajanotto ja mahdollisesti kannustusjoukkoja. Tule siis paikalle. Näissä hiihdoissa hiotaan omaa kuntoa, eikä elvistellä. Edellistalven hiihdot meni näin (http://maastiskeza.blogspot.com/2009/01/pollyn-iltakisat-2009.html).

Tapahtumat järjestetään vapaaehtoisvoimin ja ne ovat kaikille maksuttomia. Jos haluat olla sivussa jonkun tapahtuman ja mahdollisesti auttaa, niin ilmoittaudu ihmeessä kellon taakse. Se ei ole vaikeaa. Kerran talvessa kellomiehenä on hieno ele muita kohtaan. Pakkasraja -17°C. Lähdöt yhteislähtönä klo 18 jälkeen.

Iltahiihtojen hiihtopäivät, tyylit ja matkat:

1. keskiviikko 13.1 klo 18:00. Vapaa 7,2km (3,6+3,6)

2. keskiviikko 27.1 klo 18:00. Perinteinen 13,2km (6,6+6,6) (->3.2.)

3. keskiviikko 10.2 klo 18:00. Vapaa 13,2km (6,6+6,6)

4. keskiviikko 24.2 klo 18:00. Perinteinen 19,8km (6,6+6,6+6,6) (->3.3)

5. keskiviikko 17.3 klo 18:00. V tai P 7,2km (3,6+3,6)


1. hiihtojen tulokset:

2. hiihtojen tulokset (siirrettiin viikolla pakkasten vuoksi):
3. hiihtojen tulokset:
4. hiihtojen tulokset (siirrettiin viikolla pakkasten vuoksi):

5. hiihtojen tulokset:
Kiitoksia kaikille osallistujille ja etenkin tulospalvelun vapaaehtoisille. Ensi tammikuussa hiihdetään sitten luultavasti lisää. Hiihtoterkuin, MMy