30.4.2014

Yhteislenkit ja tapahtumat kesälle 2014

Lumet ovat sulaneet ajoissa tänä vuonna ja pyöräilykausi lähestyy kovaa vauhtia. Kajaanilainen pyöräilyklubi maastiskezä tarjoaa tänäkin vuonna kattavan määrän matalan kynnyksen yhteislenkkejä ja leikkimielisiä kilpailuja pyöräilyn harrastajille ja aloittelijoille. Joka viikko on tarjolla neljä yhteislenkkiä maastoon tai maantielle ja lisäksi kesän aikana järjestetään kymmenen tempoajoa, kolme maasto- ja cyclocrosskisaa, sekä muutamia kuntoajoja. Kaikki kauden 2014 kahdeksantoista tapahtumaa ja reilut 100 yhteislenkkiä ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Aikaisempi kokemus maantie- tai maastopyöräilystä ei ole tarpeen. Jokainen kovemmankin näköisestä nahkasohvan kokoisine reisineen pullistelevasta kaveista on ollut joskus eka kertaa yhteislenkillä. Yhteislenkeillä kenenkään ei tarvitse päteä vauhdilla ja tykitettelyllä. Tempoajot ja kisat ovat sitten se paikka, missä tuhannet hattiWatit saa päästää luvan kanssa valloilleen ja koilella omia ja kaverin rajoja.

Vuonna 2008 perustettu Maastiskezän tavoitteena oli järjestää Kainuussa pyöräilyaiheista toimintaa harrastajille, koska sellaista ei ollut tarjolla. Nykyään ei Kajaanissa ole toimivaa pyöräilyseuraa, joten tapahtumille ja toiminnalle on tarvetta. Kuuden vuoden aikana Maastikezä on järjestänyt viitisen kymmentä tapahtumaa tai tapahtumasarjaa, aina aloittelijoiden ajotekniikkakoulutuksista reippaampiin suorituksiin, kuten single speed -pyöräilyn sm-kilpailuihin tai Kajaani-Helsinki 600 km ajoon.

Maatiskezän taustalla puuhaavat klubin perustaja Mikko Myöhänen, sekä viime vuosina aktiivisesti mukana ollut Mikko Kejo. Kejo on tunnettu maantiepyöräilijä ja ajanut pitkää kilpaa suomen tasolla menestyksekkäästi. Kejon mukaan yhteislenkit ja tempoajot ovat hyvä tapa perehtyä lajiin syvemmin. Pyöräilyssä peesin merkitys on iso ja ryhmässä ajettaessa pääsee huomattavasti helpommalla kuin yksin ajaessa. Tämä mahdollistaa sen, että hyvinkin erikuntoiset ihmiset voivat pyöräillä samassa ryhmässä, kun rasitusta pystyy säätelemään sillä vetääkö vai "istuuko peesissä". Kajaanin yhteislenkit ajetaan pääosin rauhallista vauhtia ja tarvittaessa ryhmä jaetaan nopeampaan ja hitaampaan porukkaan. Tempo- eli aika-ajot ajetaan väliaikalähdöllä siten, että jokainen ajaa yksin "kelloa vastaan". Tempot ajetaan vaihtelevilla ja eri mittaisilla reiteillä kutenkin siten, että samat reitit toistuvat useamman kerran kesän aikana. Näin oman kunnon kehittymistä pystyy hyvin seuraamaan. Tempoajot ovat maksuttomia ja niihin ilmoittautuminen tapahtuu 15 min ennen lähtöä lähtöpaikalla. 

Lisää toiminnasta osoitteessa maastiskeza.blogspot.fi

Yhteislenkit (lähtö: raatihuoneentori, kauppakatu 30-32):
Maanantaisin klo 18, todella hiljainen maantielenkki
Keskiviikkoisin klo 18, maastolenkki osallistujakaartin mukaan
Lauantaisin klo 10, maantielle josta eka 1,5h hiljaa
Sunnuntaisin klo 10, maantielenkki porukan mukaan

Tempot:
Startit viikonloppusin klo 11 ja viikolla klo 18.30 lähtöpaikalta.
3.5 Paltaniemi, lähtö varalaskupaikan kaupungin puoleisesta päästä
14.5 Takkaranta, lähtö ohitustieltä 200 m Takkarannan suuntaan
29.5 Koutaniemi huom klo 11, lähtö Vuoreslahdentien ja Koutaniementien risteyksestä
11.6 Kuluntalahti, lähtö Kuluntalahden koulun kohdalta

25.6 Paltaniemi
16.7 pm tempo takkaranta
13.8 Koutaniemi
23.8 Kuluntalahti
6.9 Paltaniemi
12.9 Finaali Takkaranta + saunailta + palkitsemiset

Kuntoajot:
10.5 VII Kevätklassikko klo 10 (lähtö: raatitori)
26.7 Kainuun meren kierros klo 10 (abc-asema)

Maastokisat:
21.5 Vimpelinvaara klo 18:30 (karttalinkki)
31.5 Pöllyvaara klo 11 (temppanan parkkipaikka)
14.6 Vimpelinvaara klo 11 (hiihtomaja)

CCCUP cyclocross cup syksyllä (ilmoitellaan myöhemmin)

Mikko M

PS: Tulosta halutessasi flyeri/tapatumakalenteri täysikokoisena täältä (linkki) 

Ei kommentteja: